Sinéad O’Donnell (s. 1975 Dublin) työskentelee performanssin, installaation ja paikka- ja aikasidonnaisen taiteen alueella. Belfastissa, Pohjois-Irlannissa asuva Sinéad O’Donnell opiskeli kuvanveistoa Ulsterin yliopistossa Belfastissa, tekstiilitaidetta Dublinissa ja kuvataiteellista performanssia ja aikaperustaisia työmenetelmiä Dartingtonin taidekoulussa Englannissa.
Sinéad O’Donnellin työn tutkii identiteettiä, rajoja ja esteitä alueellisuuden ja alueellisen kohtaamisen kautta. Hän virittää toimintaa ja tilanteita, jotka havainnollistavat monimutkaisuutta, ristiriitoja tai yhteisyyttä välineen ja muodon, suunnittelun ja spontaaniuden, intuition ja metodin, taiteilijan ja yleisön välillä. Hän hyödyntä valokuvaa, videota, tekstiä ja kollaasia esitystensä tallentamiseen. Hän käyttää usein ruumistaan tutkiakseen sekä omia että kulttuuria rajoja, erityisesti suhteessa rajoituksiin, joita ne naiselle asettavat. Vaikka hänen teoksensa tietoisesti välttävätkin ruumiin sensationalisoimista, ne herättävät usein vahvoja reaktioita ja tunteita.
Sinéad O’Donnellin taiteen ja elämän käytäntö on nomadinen. Matkustaminen on laajentanut hänen kulttuurisia havaintojaan ja laajentanut hänen taiteellisia herkkyyksiään suhteessa aikaan ja paikkaan. Nomadisuutensa lisäksi hän on myös aktiivinen Belfastin paikallisessa performanssitaidekentässä, jossa hän työskentelee Bbeyond-organisaation jäsenenä ja muiden järjestäjätahojen kanssa edistääkseen performanssitoimintaa ja tukeakseen uusia aloittelevia taiteilijoita omassa yhteisössään.
Hän oli Poshya Kaklin, Efi Ben-Davidin and Vlasta Delimarin lisäksi yksi Anne Beanin ideoiman PAVES crossing zones -projektin taiteilijoista. Hän oli päätaiteilija ja kuraattori viiden taiteilijan kaksivuotisessa CAUTION-projektissa, joka oli osa valtiollisesti rahoitettua festivaalia London 2012. Sinéad O’Donnellin tuoreempia teoksia on ollut esillä kansainvälisissä festivaaleissa, kulttuurikeskuksissa, gallerioissa ja nykytaiteen museoissa Dublinissa (2016), Aberdeenissa (2015), Liverpoolissa (2014), Taiwanissa (2014), Asiatopia-festivaalissa Bangkokissa (2013), Zagrebissa (2013), Belfastissa (2012), Lontoossa (2012) ja muissa kaupungeissa. Hän työskentelee tällä hetkellä Flax Arts Studion taiteilijana Belfastissa.